lauantai 28. marraskuuta 2009

Onnittelemme diakoni Tiina Heinoa!

Olemme iloisia diakoni Tiina Heinon valinnasta Kirkon alojen ammattijärjestö SVTL ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Suurin osa SVTL ry:n jäsenistä on naisia, lisäksi tarvittiin nuorempia ihmisiä johtoon.

Diakoni, teol. kand. Tiina Heino 41-v Janakkalasta, valittiin SVTL ry:n puheenjohtajaksi yksimielisesti liiton eilisessä edustajiston kokouksessa Helsingissä. Kolmivuotinen puheenjohtajakausi alkaa vuoden 2010 alussa.

Kaudelle 2010-2012 valittiin myös SVTL ry:n hallituksen ja edustajiston jäsenet, joista voin mainita että Kirkon Lähetyssihteereitä hallituksessa edustavan Johanna Rantalankilan varalle valittiin Antti Kylliäinen, Teologit ja Kirkkomuusikot (TeKi) ry. Edustajistoon valittiin TeKi ry:stä Kaj Andersson, varalle Aija-Leena Ranta.

TeKi ry:n puolesta,
Kaj Andersson
pj. 2007-2009

Lisää tietoja SVTL:n edustajiston kokouksesta ja Tiina Heinon puhe: www.svtl.fi

Tunnisteet: , ,

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Lähde kanssamme kylpylään!

TeKi ry. järjestää jäsenilleen kylpyläkokouksen maanantaina 8.2.2010 Tampereen kylpylän Samettisalissa. Mietitään yhdessä, mihin TeKiä tarvitaan. Tule pohtimaan! Nyt on hyvä tilaisuus. Samalla tutustumme toisiimme paremmin.

Kylpyläpäivän ohjelma:
klo 11 Lounas
klo 12 Keskustelua päivän aiheesta
klo 14.30 Kahvi
klo 15–18 Kylpyläosasto käytettävissä maksaneille.

TeKin jäsenet maksavat omat matkansa, sekä allasosaston käytöstä 13,50 € TeKin tilille no: 800010-1203398. TeKi maksaa tarjoilun (lounas ja kahvi) kaikille osallistuville jäsenilleen. Ilmoittautumiset 8.1.2010 mennessä sähköpostitse Aija-Leena Rannalle aija-leena.ranta@evl.fi

Netistä saat lisäinfoa: www.holidayclubspahotels.com
Holiday Club Tampereen kylpylä, Lapinniemenranta 12, 33180 Lappi, Tampere.

Tunnisteet:

torstai 5. marraskuuta 2009

SVTL:n Eteläisen Suomen alueyhdistysten tilaisuus 26.11.09 Helsingissä

Tervetuloa kuuntelemaan Antti Kylliäisen luentoa aiheesta "Armoa työhön".

Tapaat Antin Helsingin seurakuntayhtymän Engel-salissa torstaina 26.11.2009 klo 18.00. Osoite on Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki.

Ennen tilaisuutta on mahdollisuus nauttia tarjoilua Fazer Amicassa klo 17.30 alkaen. Tarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan 19.11. mennessä jenni.muikku@evl.fi.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!

Ystävällisin terveisin Sari Rautiainen-Hämäläinen
SVTL:n Helsingin alueyhdistys ry
tiedotusvastaava

Järjestäjinä Kirkon alan ammattijärjestö SVTL ry sekä Helsingin,
Länsi-Uudenmaan & Keski- ja Itä-Uudenmaan alueyhdistystykset.

Viestin välitti Kaj Andersson/TeKi ry.

Tunnisteet: ,

TeKin kylpyläpäivä Tampereella peruuntui

Jäsenkirjeessä mainittu kylpyläpäivä 16.11.09 Tampereen kylpylässä on peruuntunut, vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. TeKin hallitus haluaisi järjestää uuden tilaisuuden tammi-helmikuussa, jotta jäsenet voisivat vapaamuotoisesti keskustella mihin tarvitsevat TeKi ry.tä, ruokailla ja kylpeä miellyttävässä ympäristössä. Tarjoamme siis lämmintä vaihtelua talven kylmyyteen. Jos haluat tulla mukaan, lähetä sähköpostia Aija-Leena Rannalle aija-leena.ranta@evl.fi.

Tunnisteet: